HistoriaOlen Marjo Ojala asumme mieheni Kimmon hänen poikansa Jessen sekä pienen tyttäremme Ilonan kanssa Toijalassa nykyisessä Akaan kaupungissa. Olen ammatiltani parturi-kampaaja ja työskentelen Tampereella. Tällä hetkellä meidän kotia riemastuttaa kaksi ihanaa kultaistanoutajaa Rasmus ja Leewi.
![]() Ensimmäisen oman koirani sain vuonna 2000, Cockerspanielin Rassel´s Entertainer "Ronja". Ronjan kanssa kokeilin myös tokoa, hieman agilityä ja jäljestystä yms. Ronja oli luonteeltaan pieni tulinen pippuri, jolle ei isompikaan koira ruvennut ryttyilemään. Ronjassa oli todellista haastetta nimittäin se oli hyvin jääräpäinen ja teki kaikki asiat aina täydellä vauhdilla eikä siinä haitannut risut eikä männynkävyt... Ronja oli aivan ihana koira ja oli ihanaa touhuta kaikkea kun intoa riitti yllin kyllin...Aina häntä heiluen Ronja oli valmis kaikkeen...Menetimme Ronjan muutama vuosi sitten ja kaipaamme "pikku-pippuriamme" yhä kovasti.
![]() Ensimmäinen kultainennoutaja meille tuli Finngreenin-kennelistä Elina Piipariselta. Finngreen Quite Surprise eli"Rasmus" tuli meille kesällä 2005. Rasmus on ollut luonteeltaan todella kultainen kaveri ja ollut todellinen päivänpiriste. Olemme käyneet Rasmuksen kanssa hieman Tokon alkeita ja se todella tuntuu olevan innostunut oppimaan kaikkea uutta.
Seuraavaksi perheeseemme tuli Finngreen Royal Ward eli "Leewi",myös Elinalta. Leewi tuli meille kesällä 2006, se on todellinen ilopilleri jonka kanssa touhua riittää yllinkyllin. Leewi on myös hyvin sosiaalinen ja hellyyttävä se nauttii nukkua minun vieressäni ja maata jalkojeni päällä jos olen esim. tietokoneella... Leewin kanssa olemme käyneet myös aika aktiivisesti näyttelyissä ja olemme pärjänneet ihan hyvin, tulevaisuus näyttää miten Leewi menestyy näyttely saralla ja muiden harrastusten parissa. Kimmolla ei ollut aiempaa koirakokemusta ennen kuin me tapasimme, mutta nyt hänkin on saanut tutustua koiraihmisen elämään ja koiramme ovat vallanneet hänen sydämensä täysin. Jopa niin, että Kimmo on uskaltautunut esittämään koiriamme näyttelyissä ollut innokas oppimaan ja opettamaan koirille uusia toko-juttuja jne... Olen suorittanut Kasvattajakurssin marraskuussa 2007 ja Kennel-nimen Hill-Sealpup's sain huhtikuussa 2009 . Ensimmäinen Hill-Sealpup's pentue syntyi 20.5.2009. Itselläni ei tällä hetkellä narttu-koiraa ole mutta teen yhteistyötä Kennel-Finngreenin Elina Piiparisen kanssa ja olen saanut hoitaa myös Leewin pentuja meillä kotona ja täytyy myöntää että pentujen hoito on erittäin antoisaa... Kasvatustyöni tavoitteena onkin kasvattaa terveitä, hyväluonteisia, kauniita koiria, jotka sopivat niin näyttöön kuin käyttöönkin kuin tietenkin perheenjäseneksi. Pennut syntyvät ja kasvavat kotonamme ja tulevat tottumaan heti pienestä pitäen muihin koiriin, lapsiin ja normaali arkielämän ääniin. Pidän pentujen perheisiin yhteyttä vielä sen jälkeenkin kun pennut ovat lähteneet maailmalle, olen järjestänyt pentu-treffejä sekä tokon alkeiskursseja ja tietenkin olen aina käytettävissä jos jotain kysyttävää ilmenee ja haluan kuulla pentujen kuulumisia jatkossakin.
Kultaiset ovat täyttäneet koko perheemme ja tuttaviemme sydämet, ja tulemme varmasti jatkamaan tämän rodun parissa vielä pitkään...
![]()
Meidän perhe: Kimmo, Marjo, Jesse ja Ilona
Pojat Juhannuksena 2007
![]()
Lindan ja Leewin pennut 6viikkoa vanhoina |




